Ohjelmatyö kokoaa puolueen – jääkö visio piiloon kansalta?

15.6.2018 10.54

Sammeli Heikkinen

Jotkin asiat pysyvät: oikeudenmukaista maailmankauppaa, ympäristönsuojelua, päästöjen hillintää ja tietenkin perustulo. Nämä vihreän puolueen tavoitteisiin edelleen kuuluvat suuret ajatukset olivat mukana jo Vihreän liiton yleisohjelmassa vuodelta 1988. Puolue vihreistä tuli samana vuonna.

Tietyt vihreän ohjelman peruskivet on muurattu jo kolmekymmentä vuotta sitten. Samoja tavoitteita on nimittäin kesäkuun puoluekokouksessa hyväksyttävässä ehdotuksessa vuosien 2019–2023 poliittiseksi tavoiteohjelmaksi.

Erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta arvioi, että tärkein muutos vihreiden ohjelmissa puolueen historiassa on se, että ohjelmat ovat koko ajan laajentuneet. Vihreiden pyrkimys yleispuolueeksi näkyy myös ohjelmatyössä.

”Kansainvälisestikin ympäristöasioiden osuus puolueen ohjelmista on pienentynyt vihreillä ja kasvanut muilla puolueilla.”

Suomen vihreiden ohjelmatyö on ollut niin vilkasta, että välillä puolueen aktiiveillakin on vaikeuksia pysyä kärryillä siitä, mistä kaikesta linjapapereita on laadittu ja ohjelmia kirjoitettu.

Vuoden 1988 yleisohjelma oli vielä lyhyt ja yleisluontoinen, mutta 1990 puolueohjelma on mitaltaan jo ainakin kymmenkertainen jäsennelty suunnitelma. Se paneutuu seikkaperäisesti esimerkiksi siihen, mihin suuntaan talousjärjestelmää pitäisi kehittää.

Vuoden 1990 ohjelmassa puhutaan talouden kolmannesta tiestä, joka ei ole kapitalismia tai sosialismia, vaan tasapainotaloutta. Markkinatalouden halutaan olevan ”hyödynnettävä renki”.

Vuoden 1990 ohjelmassa on yllättävänkin paljon samaa sisältöä ja rakennetta kuin tuoreessa poliittisessa tavoiteohjelmaehdotuksessa.

Esimerkiksi mukana on jo ajatus verotuksen painopisteen siirtämisestä työn verottamisesta kulutuksen ja saastuttamisen verottamiseen.

Vuoden 1998 periaateohjelmassa todettiin, että aineellisen kasvun tavoittelusta on luovuttava. Toisaalta laadullinen kasvu, jossa käytetään vähemmän luonnonvaroja ja energiaa, katsottiin tavoiteltavaksi.

Tasa-arvoa korostettiin, lisää demokratiaa vaadittiin ja Euroopan unionin kansanvaltaistamista suunniteltiin jo 1998. Ydinvoimaa ja Nato-jäsenyyttä puolue vastusti.

Periaateohjelmaa päivitettiin vuoteen 2006. Vuonna 2010 koottiin poliittinen ohjelma vuosille 2010–2014.

Näin myös vihreissä tehtiin jako periaateohjelmaan ja käytännönläheisempään poliittiseen ohjelmaan. Vihreiden periaateohjelma päivitetään kahdeksan vuoden välein ja erillinen poliittinen tavoiteohjelma neljän vuoden välein.

”Periaateohjelmassa ovat ne suuret ajatukset, joihin puolueen toiminta nojaa. Poliittinen tavoiteohjelma konkretisoi sen, miten niihin pyritään”, Jenni Karimäki sanoo.

Karimäen mukaan periaate- ja politiikkaohjelman erottamisella voidaan välttää se, että yksi ohjelma joko paisuisi kohtuuttomaksi tai jäisi turhan pinnalliseksi.

”Tarvitsemme visiota ja periaatteita, jotta tiedämme mihin suuntaan Suomea viedään. Poliittinen tavoiteohjelma on käytännönläheinen. Siitä näkee, mihin pyrimme, jos olemme mukana esimerkiksi hallitusneuvotteluissa, vaikka kaikkia tavoitteita ei voi yhdessä hallituskaudessa toteuttaakaan”, tavoiteohjelmaesitystä valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, vihreä kansanedustaja Olli-Poika Parviainen sanoo.

Nykyinen vihreiden periaateohjelma on vuodelta 2012 ja poliittinen tavoiteohjelma vuodelta 2015. Puoluekokouksessa hyväksyttävä uusi politiikkaohjelma otetaan käyttöön ensi vuonna.

Poliittisella ohjelmatyöllä on kaksi tavoitetta.

”Ohjelmatyö on itsessään järjestölle tärkeää. Se sitouttaa ihmisiä mukaan toimintaan ja antaa kokemuksen, että puolueen tavoitteisiin ja poliittiseen linjaan voi vaikuttaa”, Karimäki sanoo.

Vihreiden ohjelmaesitystä alettiin työstää syksyllä. Se jaettiin eri ryhmille valmisteltavaksi, sitä verrattiin nykyisiin ja valmisteilla oleviin vihreiden ohjelmapapereihin ja siitä keskusteltiin paljon. Keväällä luonnos meni jäsenistölle kommentoitavaksi ja sen jälkeen sitä muokattiin.

Parviainen kertoo, että jäsenistöltä tuli yli 1 800 kommenttia ohjelmaan. Tavoiteohjelmaehdotus on monikymmensivuinen paketti, jossa kymmeniä tavoitteita on jaettu pariin–kolmeensataan alakohtaan. Käytännössä kaikkia ohjelman kohtia kommentoitiin.

Poliittisessa tavoiteohjelmassa pyritään kattavuuteen. Lisäksi sen pitää olla riittävän hyvä kompromissi. Suurimman osan jäsenistä pitää voida allekirjoittaa suurin osa ohjelmasta.

Jenni Karimäen mukaan puolueiden politiikkaohjelmat venyvät monesti pitkiksi ja konsensusvaatimuksen vuoksi niiden hyväksyttäväksi muokkaaminen vaatii taitoa.

Vihreiden politiikkaohjelmaesityksen näkemys kansallisten maataloustukien laskemisesta sai tuoreeltaan kritiikkiä, kun vihreä kansanedustaja Hanna Halmeenpää ilmoitti olevansa asiasta eri mieltä.

Ohjelmaehdotuksen pohjakeskusteluissa ja kommentointikierroksella ehkä eniten puhutti kuitenkin ydinvoima. Se ei ole yllätys, sillä vihreiden sisällä suhtautuminen ydinvoimaan on polarisoitunut viime vuosina.

Perinteisesti vihreät on ollut ydinvoimavastainen, mutta nykyään osa jäsenistöstä pitää ydinvoiman käyttöä välttämättömänä, jotta ilmastonmuutos voidaan torjua.
Tavoiteohjelmaehdotukseen kuuma uraaniperuna päätyi vain yhteen kappaleeseen  muodossa:

”Ilmastonmuutoksen torjumiseksi vihreät suhtautuvat avoimesti kaikkeen vähäpäästöisen ja ympäristöystävällisen teknologian tutkimukseen ja kehittämiseen. Viimeisimmät Suomessa tehdyt ydinvoimahankkeet ovat olleet hitaita ja ongelmallisia. Sellaisia emme halua lisää.”

Parviainen uskoo, että ydinvoimakirjauksesta keskustellaan siihen saakka, kun uusi ohjelma hyväksytään. Hän arvioi, että myös äänestysikärajan ja vaalikelpoisuuden laskeminen 15 vuoteen aiheuttaa protesteja.

Parviainen korostaa ohjelman kokoavaa luonnetta. Siis sitä Karimäen mainitsemaa jäsenten sitouttamista.

Ohjelmatyön toinen tavoite on kertoa puolueen tavoitteista ja periaatteista yleisölle, lähinnä tietenkin potentiaalisille äänestäjille.

”Näin politiikkaa ei tehdä piilossa. Tavoiteohjelma on äänestäjän kuluttajansuojaa. Siitä näkee, mitä haluamme”, Parviainen sanoo.

Vihreiden tavoiteohjelma on täynnä melko konkreettisia tavoitteita. Periaatteessa vihreistä kiinnostunut äänestäjä voi verrata omia mielipiteitään puolueen tavoitteisiin helposti.
Mutta kuinka moni käytännössä lukee kymmenien sivujen ohjelman?

”Ohjelmat tavoittavat suurta yleisöä varmaan aika vähän. Työ itsessään koskettaa järjestöä enemmän. Toki vaaliohjelmat luodaan poliittisten ohjelmien pohjalta ja niissä pyritään sitten yksinkertaisempaan ilmaisuun”, Karimäki sanoo.

Julkisuudessa pahoitellaan tasaisin välein puolueiden visioiden puutetta. Eikö puolueilla ole visioita, vai jäävätkö visiot vain ohjelmatyön kätköihin?

”Kaikilla puolueilla on pakko olla kuva siitä, millainen parempi tulevaisuus on. Ei puoluetta ole ilman sitä. Mutta politiikan julkisuus pyörii hyvin paljon päivänpoliittisten kysymysten ympärillä”, Karimäki sanoo.

Ongelma on siis median rajallisessa tilassa ja ajassa. Se jättää helposti poliitikon pikakommentoijan rooliin. Toki ongelma on myös siinä, että moni poliitikko rooliin suostuu. Julkisuus on poliitikolle tärkeää.

Päivänpolitiikassakin periaatteet ovat tärkeitä, Olli-Poika Parviainen vakuuttaa.

”Ne täytyy pitää kirkkaasti mielessä. Jokainen kompromissi on mietittävä erikseen ja pohdittava mihin rajat vedetään. On kysymyksiä, joissa ei ole rajaa, jotka ovat kyllä tai ei. Esimerkiksi ihmisoikeudet.”

politiikka  Vihreät  puolueohjelma 

Tweet